Powered By Blogger

perjantai 20. joulukuuta 2013

Sisustusteksti D-C-Fixistä



Mieleeni tuli ajatus, saisiko D-C-Fixistä tehtyä sisustustekstiä ja jos saa niin kuinka.
Pyörittelin mielessäni erilaisia tapoja kunnes päätin kokeilla tulostaa tekstin suoraan muoviin, jonka jälkeen kirjaimet saisi vain leikata irti ja laittaa seinälle. Jälleen kokeiluni tuotti tulosta, ja sain kuin sainkin kylpyhuoneemme ikkunaan Bathroom-tekstin jota olen sinne pienessä mielessäni haaveillut, Jee! :)

Leikkasin fixistä kaksi A4 kokoista palaa.
Käänsin tekstin niin päin, että sana tulee muoviin oikeinpäin.

Teksti tulostettuna muovin nurjalle puolelle!
Näin päin tulostettuna teksti tulee muoville oikein päin.
(Tulostin kuvan mustetulostimella)
Pienet koukerot sai helpoiten leikattua teräväkärkisillä pikkusaksilla.

Teksti leikattuna..
..ja valmiina ikkunassa :)





keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Punaista pienin ripauksin.


En ole niinkään punaisen värin ystävä, en edes jouluna. Nyt päätin kuitenkin tehdä poikkeuksen, ja kokeilin lisätä punaista pienin ripauksin!


Punainen kaitaliina toimii jo niin isona väripilkkuna, ettei muuta punaista sitten paljon enää tarvinnutkaan.
Kuvassa verhokapan punainen väri vääristää. On todellisuudessa kirkkaampi.






Lasten nenät ikkunassa,
silmät ulos tapittaa.
Missä onkaan pieni tonttu,
joka ikkunoista kurkistaa?




tiistai 17. joulukuuta 2013

Jääkoristeet

Tarvitaan silikonisia, pakastusta kestäviä muotteja, narua ja vettä. Halutessaan myös elintarvikeväriä taikka punajuurilientä kuten itse käytin.

Silikoniset muffinivuoat.
Osasta tein ihan läpinäkyviä, ja osaan lisäsin punajuurilientä.
Lopuksi laittaa narut veteen niin, että ne pysyy hyvin poikoillaan.
Tähti valmiina!
Tarkoituksena koristella näillä ulkona oleva kuusemme,. kunhan saan tehtyä näitä vielä hieman lisää :)


lauantai 14. joulukuuta 2013

Sauna


Toivomuksina on tullut postauksia, joissa esittelisin lisää kotiamme, joten tehdään nyt välillä sellainenkin!
Ennen saunamme oli ihan perinteinen, vaalean värinen kera sähkökiukaan. Ei sitten yhtään viihtyisä.
Sähkökiukaan vaihto puukiukaaksi sekä saunan tummaksi käsittely sai aikaan suuret muutokset, jonka jälkeen sauna oli kuin uusi.


Sauna ennen.

Sauna nyt.
Ensin karhensin seinien lakkapintaa hiomapaperilla jonka jälkeen pesin koko saunan Supi saunapesulla. Lauteita ei tarvinnut hioa, pelkkä pesu riitti. Sen jälkeen käsittelin lauteet ja seinät mustalla Supi saunavahalla ja seinässä olevat listat valkoisella Supi saunavahalla.
En halunnut saunasta täysin mustaa, joten kävin lauteet yksi kerrallaan läpi ensin levittäen saunavahan ja heti perään imin ylimääriset vahat talouspaperilla pois. Se toi myös puunsyyt kauniisti esiin.

Valkoiset listat raikastivat yleisilmettä, eivätkä ne kuumene niin helposti.

Tunnelmantuoja!





tiistai 10. joulukuuta 2013

Kynttilä omalla kuvalla!

Viimeinkin sain tehtyä tämän postauksen, jonka tekemistä ja julkaisemista olen täpinässä odottanut!
Servettipostaukseni jälkeen tuli puhetta siitä, olisiko kynttilään mahdollista saada omaa kuvaa, jonka jälkeen päässäni raksutti ajatus silkkipaperista ja siihen tulostamisesta. Ajatus tuotti tulosta ja lopputuloksen näettekin tässä;

Silkkipaperia ja tavallinen paperiarkki, näillä lähdetään!
Leikkaa silkkipaperista hieman suurempi pala, mitä tavallinen paperi on.
Tämän jälkeen teippaa silkkipaperi tavalliseen paperiin kiinni, taittaen ylimääräiset reunat paperin toiselle puolelle niin, että silkkipaperi on tiukasti kiinni.
Valitse koneelta kuva, ja tulosta se tähän silkkipaperilla vuorattuun paperiin.
Muista katsoa, kummalle puolelle kuva tulostuu!
Kuva tulostettuna silkkipaperiin!
Kiinnitä kuva samalla lailla kynttilään, kuin servettikin (aiemmassa postauksessani)
Tämän paloturvallisuudesta en mene takuuseen, joten kokeilu omalla vastuulla.



Tässä siis oli näytekappaleena ja mallina toimiva kuva.
Huolella ja rakkaudella valmistetun kynttilän näette sitten postauksessani joulun jälkeen ;)

maanantai 9. joulukuuta 2013

Pienet lankapallot

Jatkoa edelliselle lankapallopostaukselle!
Tälläkertaa kokeilin tehdä lankapalloja vesi-ilmapallon päälle.
Tämä olikin sitten paljon helpompi homma kuin isoon palloon tekeminen!


Erikeeper-vesiseoksessa liuotetut villalangat vesi-ilmapallojen ympärillä.
Kuivumiseen meni puolta lyhyempi aika kun isoon lankapalloon.

Pallot valmiina.
Tarkoituksena on laittaa nämä lasimaljaan valojen kera, kunhan muistaisin joku kauppareissu ostaa ne valot! :D



Seuraava postaus tuleekin olemaan niin superhyper mahtava (joka oli tarkoitus julkaista tänään mutta pienten takapakkien jälkeen postaus siirtyikin hieman..) jonka julkaisenkin toivon mukaan heti huomenna!




lauantai 7. joulukuuta 2013

Lattiaremontti osa 3.

Vuorossa siis postausta lasten leikkihuoneen lattiaremontista!

Lattia ennen.
..ja lattia nyt.

Multa on pyydelty postausta lastemme leikkihuoneesta, jonka teenkin ilomielin nyt kun saimme sinne tuon uuden lattian!
Katsotaan, jospa ensiviikon aikana ehtisin :)

perjantai 6. joulukuuta 2013

Servetistä uusi pinta kynttilälle.

Servetistä saa loihdittua kauniin pinnan kynttilälle helposti ja pienellä vaivalla :)

Kynttilä ennen.
Irroita servetistä toinen puoli pois, jonka jälkeen servetti leikataan kynttilälle sopivan kokoiseksi.
Kuumenna lusikkaa kynttilän liekissä. (varo ettei lusikka mustu, sillä muuten mustaa tarttuu myös servettiin!)
Kiinnitä servetti kynttilään kuumalla lusikalla. Steariini puskee servetin lävitse samalla kiinnittäen sen.
Kynttilä valmiina! :)
(ja pystyy polttamaan normaalisti)

Pitsiliinan tärkkäystä ja kynttilän koristelua


Kirppikseltä löytyi juuri sopiva pitsiliina tarkoitukseeni!
Kasta pitsiliina täysin märäksi erikeeper-vesiseoksessa.
Jätä kuivumaan sellaisen astian tai asian päälle minkä muotoisen liinasta lopulta haluat.
Pitsiliina tärkättynä.
Ostin suuren valkoisen pöytäkynttilän jota halusin koristaa tällä pitsiliinalla.
Vielä hieman koristelua..
ja kynttilä on valmis :)

torstai 5. joulukuuta 2013

Lankapallo


Ilmapallo, erikeeperiä ja villalankaa. Niistä saa itse tehtyä todella kauniin lankapallon, varsinkin jos pallon sisään laittaa valot!

Sekoita astiaan erikeeper-liimaa sekä vettä, molempia suunnilleen yhtä paljon.
Sitten sekaan vain tarpeeksi villalankaa. (Muista laittaa villalanka astiaan niin, ettei mene heti solmuun, ja muista jättää langan päät näkyviin.)
Ilmapallosta tulee yleensä hieman soikea, joten kuminauhalla on helppo kiristää puhallettua palloa niin, että sen saa täysin pyöreäksi.
Ala kiertää villalankaa mahdollisimman tiukasti pallon ympärille.
Kun palloon on saatu tarpeeksi lankaa, se jätetään kuivumaan.
Tässä vaaditaan kärsivällisyyttä, sillä kuivumisessa saattaa kestää useita tunteja.
Kun lanka on täysin kuivunut, voi ilmapallon puhkaista sisältä pois.

Vielä valot sisään, ja se on valmis.  Ü

tiistai 3. joulukuuta 2013

Käpykranssi

Joululaatikkoa tutkiessani vastaan tuli kerrassaan kamala kranssi jossa kiikkui jos jonkin näköistä nauhaa ja koristetta.
Aluksi olin heittämässä sitä roskiin, kunnes ajattelin kokeilla ottaa vanhat koristelut irti ja tehdä siitä käpykranssin.

Kranssi ilman koristeita.
Rautalangan avulla kävyn saa helposti kiinnitettyä kranssiin.
Kranssi valmiina.
Kranssi valmiina.
Eihän tämä oikeaa havukranssia voita, mutta ihan kaunis näinkin :)