Powered By Blogger

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Uuden kodin uusi makuuhuone



Nyt on aika paljastaa uuden kodin makuuhuone nro. 2 !








Kellertävät lattiamatot sekä sinisen laikukkaat tapetit.
Ei kovin imartelevaa.
Siispä ne sai heti ensimmäisenä lähtöpassit!

Lastuselvystä tehty verhokappa sai myös lähteä.


Lastulevyn alta löydetty muuri kaivettiin myös esiin,
jonka jälkeen sainkin aloittaa seinäpintojen uusimisen.





Puulattian laudat oli sen verta pyöreät, että ne tuli hioda pienellä hiomakoneella
pyöreyden säilyttämiseksi.
Hiomiseen menikin kaikenkaikkiaan 7 tuntia, mutta olihan se sen vaivan arvoista!
Sitten vain maalia pintaan :)



ennen ja jälkeen


Sitten vielä listoitushommia,
jonka jälkeen huone oli viimeinkin V.A.L.M.I.S !









Ennen ja jälkeen
Nyt huone on juurikin sellainen millaiseksi sen mielessäni kuvittelin silloin,
 kun huoneeseen ensimmäistä kertaa astuin.

Olen tyytyväinen :)



sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Ensimmäinen huone valmis!



Nyt saatte jatkoa edelliselle postaukselle!












HURRAA!
SE ON VIIMEINKIN VALMIS!




(Huoneen onnellinen omistaja heti leikin touhussa! :)  )






Alusta loppuun saakka omin pienin kätösin tehty.
Ja kyllä,
nyt olen erittäin onnellinen!


Sitten seuraavan huoneen kimppuun :)

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Uudessa kodissa osa 1


Iloiset terveiset täältä uudelta kodilta!

Täällä me nyt olemme majailleet parisen viikkoa,
ja niin kovin tuntuu jo kotoisalta.


Olimme hieman alustavasti puhuneet siitä,
 että täällä ei tehdä puoleen vuoteen yhtään remonttia,
sillä akuuttia tarvetta sellaiselle ei ole.
MUTTA
uteliaisuus vei kuitenkin voiton, ja mun oli pakko saada kurkata yhden huoneen
lattiamaton alle, josko sieltä löytyisi se kauan haaveiltu puulattia.






Ja sieltähän se löytyi!

Ei muuta kuin tuumasta toimeen ja remppahaalarit niskaan.







 Lastulevytolpan sisältä löytyi puinen tolppa,
joten se tietysti myös kaivettiin esiin.





Suureksi onneksemme puulattia oli täysin ehjä!
Siispä lattia saakin nyt odottaa jatkotoimenpiteitä sen aikaa,
että seinäpinnat saadaan kuntoon.








Seuraavaksi tapetti- ja paneelikaupoille!

Näihin kuviin ja tunnelmiin taas ensipostauksessa :)



lauantai 12. maaliskuuta 2016

Kohti uusia tuulia

Huomasimme myynnissä niin ihastuttavan talon,
että sitä piti päästä heti pikimmiten katsomaan.

Mitä enemmän talossa kierteli ja katseli,
sitä vahvemmin tuli niin hyvä ja levollinen fiilis!
Se oli juuri sitä mitä talolta vaan voi toivoa.

Sijainti täysi 10
3 kerrosta
5 makuuhuonetta
iso keittiö
erillinen kuraeteinen
erillinen kodinhoitohuone (jippii!)
hyvät tilat huonekalujen tuunailuun
mummola naapurustossa
ja mikä parasta;
se on myöskin vaaleanpunainen puutalo 50-luvulta! <3
Ja niin siinä sitten lopulta kävi,
että kuntotarkastuksen jälkeen talo olikin omamme.

Kolikon kääntöpuolihan tässä olikin sitten se,
että vaikka miten olen viiden vuoden ajan hokenut etten talostamme luovu,
niin nyt se tilanne silti tuli vastaan.

Huokaillen kiertelen nykyisessä talossamme miettien miten paljon työtä
sitä on oman kodin eteen tehnyt..
Kaikki se maalauksen, tapetoinnin ja lattian laiton määrä! Voi tavaton.
Ei voi muuta sanoa, kuin että joku saa tästä kyllä ihanan kodin.
















Nyt ei muuta kuin kohti uusia tuulia!