Powered By Blogger

sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Kaikki hyvä loppuu aikanaan.

Kuten moni onkin huomannut, blogi on elänyt melkoisessa hiljaiselossa pitkän tovin.
Yksinkertaistettuna se on johtunut lähinnä siitä, että se millaiseksi olen blogin luonut,
niin sellaisena en olisi voinut sitä enää pitää.
Uuden kotimme remontin edetessä sisustustyylimme on muuttunut melkoisesti, ja se mihin blogini perustuu, (maalaisromanttisuuteen) niin sellaisena se ei olisi enää tullut pysymään.
Siispä koin parhaaksi jättää postailut tähän, ja antaa blogin jäädä maalaisromanttiseksi ilman että alan sen sisältöä muuttamaan täysin erilaiseksi.

Mutta nyt on aika sanoa kiitos, että olette jaksaneet blogiani seurata. Toivottavasti olen onnistunut jakamaan teille inspiraatiota! 
Ehkä vielä jonain päivänä avaan uuden blogin joka pitää sisällään sitä mitä kotimme nykyään on, pelkistetympää ja boheemimpaa 😊


Kiittäen ja kumartaen Noora.



tiistai 16. tammikuuta 2018

Keittiöremontti osa 3



Jatkoa edelliselle postaukselle


Olen vuosia puhunut siitä, että jonain päivänä kun omistamme talon jossa on puulattia,
maalaan keittiöön ruutulattian.
Ja nyt se oli viimeinkin mahdollista ja urakka sai alkaa!


Olen siis maalannut lattiaan aiemmin jo pohjamaalin,
sekä yhden pintamaalin.



Ensimmäinen ilta kului konttien lattialla viivoittimen sekä lyijykynän kera,
piirtämällä ruudut lattiaan.




Kun ruudut oli piirretty valmiiksi lattiaan, oli teippaus helpompaa.



Ruutujen tekemiseen meni kaiken kaikkiaan kolme päivää,
mutta oli todellakin sen vaivan ja ajan arvoista!















Tässä vielä ennen ja jälkeen kuva:


Ja nyt ruutulattiahaaveeni on toteutunut! 

torstai 11. tammikuuta 2018

Keittiöremontti osa 2


Jatkoa viime postaukselle




Kuten keittiöön tulevat kaapistot, niin myös saareke tuli rakentaa lähes kokonaan itse.
Vanhat laatikot saimme onneksi hyväksi hiomalla, sekä uudella maalipinnalla.



Saarekkeen valmistuttua olikin aika aloittaa pohjamaalin saaneen lattian kittaus.



Ja kunnostamaan alkuperäistä tulisijan paikkaa uuteen uskoon valamalla uudet sementit sekä pinnoittamalla muurin uudelleen.


Kun tulisijan paikka alkoi olla valmiina,
lattia ensimmäisessä pintamaalissa,
kunnostetut kaapistot seinillä,
sekä valaisimet, hana sekä altaat kiinnitettyinä,
alkoi keittiömme näyttää jo erittäin hyvältä! 😍












Tässä vaiheessa saimme jo hurrata ja lujaa!

Enää jäljelle jäi lattian maalaus nro 3,
listoitus,
sekä lasipariovien kunnostus sekä kiinnitys 😊