Powered By Blogger

perjantai 19. syyskuuta 2014

Arki

Heinäkuussa meillä alkoi eteisessä remontti, johon alkuperäisen suunnitelman mukaan kuului ensin pelkkä ulko-oven vaihto. 
Sitten ajattelimme kuitenkin jatkaa remonttia hieman, uusimalla eteisen seinäpinnat.
Lopulta homma lähtikin lapasesta sen verran, että kaikki eristeet uusittiin, yksi seinä purettiin pois, portaat revittiin auki ja portaiden alle tehtiin "Harry Potter komero" :D

Tämän remonttikohteen parissa olemme siis ahertaneet kesästä saakka, ja nyt alamme viimeinkin olla loppusuoralla!
Pieni paljastus tulevasta eteisestä! ;)
(Lisää tästä tulee omassa postauksessa)

Kuitenkin tässä remontin aikana on tullut huomattua se, että olen käyttänyt kaiken ylimääräisen energiani remontointiin ja kaikki muu kodin sisustus on jäänyt taka-alalle.
Joten nyt lupaan itselleni ylläpitää kodin kauneutta, ja myöskin nauttia siitä!





"Älä unelmoi elämääsi, vaan elä unelmaasi"


Aurinkoisia syyspäiviä teille <3

maanantai 8. syyskuuta 2014

Leikkihuoneen uudistusta

Itselleni on hyvin tärkeää se, että lasten leikkihuone palvelee täysin lasten tarpeita, mutta myöskin tyydyttää silmää.

Leikkihuone on ollutkin kyllä haastavin huone sisustaa!
Valtavat lelu-ja kirjamäärät tulee olla helposti saatavissa, mutta myöskin kauniisti laitettuna,
joten sopivien huonekalujen etsiminen on ollut hyvin hidasta.
Mutta eikö sitä niin sanota, että hiljaa hyvä tulee ;)

Leikkihuoneeseen johtava oviaukko kutsuu heti lapset kiipeilemään ja leikkimään :)



Yli 100-vuotiaan sohvavanhuksen löydyttyä oli seinänkin aika saada pintaansa uutta tapettia.
Hempeän vaaleanpunainen ruusutapetti toi sohvan seuraksi sopivan ripauksen suloisuutta,
jotka yhdessä muodostivat näyttävän kokonaisuuden.




Vanha puinen arkku (jolla on ennenvanhaan kuljetettu Venäjältä saappaita Suomeen)
pääsi toimittamaan lelulaatikon virkaa :)
Aluksi ajattelin pitää arkun alkuperäisessä maalissaan, mutta lopulta päätinkin antaa sille uuden elämän kolmella eri sävyllä.


Arkku alkuperäisessä maalissaan.




Leikkikeittiön verho piti tietysti heti myös uusia uuteen tapettiin sopivaksi :)
Ja jälleen olemme lähempänä kohti päämäärää!





Motivaatio on sitä, että unelmien ylle vedetään työhaalarit.
-Parker Robinson-








perjantai 15. elokuuta 2014

Keittiö ennen ja nyt


Nyt on aika esitellä keittiömme, millaisen muodonmuutoksen se on saanut kokea!


Tässä siis keittiömme silloin, kun talon ostimme.
Kaappeja löytyi neljää eri sorttia ja yksikään niistä ei ollut mieluinen.
Katto ja paneelit olivat käsittelemättömät.


Remontoinnin aloitimme paneeleista, jolloin käsittelimme ne valkolakalla.
Mutta kuten huomaa, yksi kerros valkolakkaa paneelin päällä ei näytä valkoiselta, vaan lähinnä vaaleanpunaiselta.
Tästä syystä siis käsittelimme paneelit vielä uudelleen, peittävällä valkoisella maalilla.

Seuraavaksi sai keittiö hieman tilan tuntua lisää, kun teimme seinään aukon.
Sitten katto vielä valkoiseksi, niin saimmekin aloittaa kaapistojen poisto-operaation.
Vanhat kaapit ja laatat pois.
Alakaappien kohdalla kävi tuuria, kun uudet ovet kävivät vanhoihin runkoihin, joka nopeutti hommaa huomattavasti.
Laattoja poistettaessa laatan mukana lähti pala laastia, jonka takaa paljastui alkuperäinen 50-vuoden muuri! <3

 Laatoiksi valitsimme suuret harmaat laatat, jotka sopivat muurissa olevan laastin väriin.

Kun keittiö oli kokonaan asennettu, alkoi ovien väri näyttää tunkkaiselta pienessä keittiössämme,
jolloin teimme päätöksen maalata ne vaaleiksi.

(Ja tässä vaiheessa myös lattiamatto sai väistyä laminaatin tieltä pois)
Sitten oli ovien aika saada uusi pinta!
Koska ovet oli umpipuiset, oli niiden työstäminen helppoa ja hyvillä työvälineillä ja maaleilla oviin sai kauniin pinnan.


Vielä ennen keittiön viimeistelyä seinät saivat uudistuksen (ja raot lähtöpassit!) kun ajattelin kokeilla, kuinka antiikkilaasti toimisi seinällä..

Ja ja hyvinhän se toimi!
sitten, viimeinkin, keittiömme oli valmis!

Ja tältä keittiössämme siis näyttää nyt;





Voisin sanoa, että käytimme keittiöön paljon hermoja,hikeä,verta ja kyyneliä,
mutta sitäkin enemmän mielikuvitusta, unelmia ja rakkautta!

Annetaan unelmien lentää, mutta muistetaan ottaa ne välillä kiinni ja toteuttaa <3


keskiviikko 6. elokuuta 2014

Renginkaappi saapui kotiin!

Nyt se on täällä!
Kahden vuoden ajan sitä himoitsin, ja viimeinkin se on meidän!


Ikää kaapilla on reippaasti yli 100v


Kaapin alla kauneutta tuo toinenkin vanhus, noin 100v vanha piironki <3


Alkuperäinen tarkoitukseni oli maalata tämä valkoiseksi,
mutta renginkaapin alla se näyttää niin kauniilta sellaisenaan,
joten maalaus taitaa jäädäkin tältä kertaa tekemättä :)



Näiden kaunokaisten lisäksi kotiimme saapui muitakin kalustevanhuksia, mutta niistä lisää myöhemmin!

Ihania aurinkoisia päiviä kaikille <3



tiistai 22. heinäkuuta 2014

Ektorp


Tummanruskea divaanisohva sai väistyä uuden tieltä pois, viimeinkin!

Sohva oli ennen tumma jättidivaani, joka imi olohuoneestamme kaiken valon ja raikkauden.
Tilasta puhumattakaan.
Uusi sohva, Ektorp!
Raikas ja kaunis. 
Torkkupeitto istuinosassa sekä näyttää kivalta, että suojaa lialta!
Ennen..
ja nyt!    :)

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Blogin hiljaiseloa

Olen saanut kyselyitä blogini hiljaiseloon liittyen.
Hiljaiselo on tehnyt itselleni hyvää, sillä olen saanut koneella istumisen sijaan monta rautaa tuleen ja remontti kodissamme rullaa täysillä useassa eri huoneessa ja muutosta tapahtuu uskomatonta vauhtia.
Tällä hetkellä eteinen on suurimman muutoksen kourissa, kun portaiden alta on kaiveltu yli 60 vuotta vanhaa komeroa esiin, joka on ollut piilotettuna ties miten kauan, ja kun seinät saavat uuden pinnan sekä portaikko seinän sijasta kaiteen. Eteisremontin ja (oikeiden)töiden ohessa myös keittiön seinät ovat saaneet uutta pintaa, kun innostuin antiikkilaastista niin paljon että päätin kehitellä siitä keittiönseinille uudistusta.
Yritän parhaani mukaan palata tänne takaisin tiheimpien postauksien kera, ja tuoda paljon inspiraatiota teille remontin ja entisöintien tiimoilta.

Ihania, lämpimiä kesäpäiviä kaikille! Annetaan inspiraation lentää :)

Lasten sängyt

 Parin vuoden ajan olen pitänyt silmät ja korvat auki, kun lapsille on ollut etsinnässä vanhat rengin sängyt.
Välillä tuntui kuin olisi etsinyt neulaa heinäsuovasta. (tai no sellaista neulaa jonka hinta pysyttelisi alle sadan euron)   mutta lopulta etsinnät palkittiin ja löysimme kohtuuhinnalla molemmille lapsosille todella kauniit sängyt. Ja mikä parasta, ne oli siinä kunnossa ettei niitä tarvinnut kuin pestä ja laittaa paikoilleen! :)

Sänky nro. 1

ja sänky nro 2.