Powered By Blogger

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Puusohva ennen ja nyt

Olohuoneessamme on ollut hieman puutetta istumapaikoista,
joten päätimme lähteä metsästämään huoneeseemme sohvan kaveriksi
mahdollisimman pientä sivustavedettävää puusohvaa.
Tovi siinä vierähti että etsimämme löytyi,
mutta kuten yleensä, lopulta odotus ja etsintä palkittiin!



Löysimme tämän oikeinkin sievän kokoisen vanhan puusohvan,
joka ei kuitenkaan värinsä puolesta huoneeseemme sopinut.
Siispä päätin sipaista pintaan ripauksen roosaa!




Maalina käytin LVI OVIKA öljypohjaista tartuntapohjamaalia,
 sekä saman valmistajan huonekalumaalia.

Vaikka nämä rintamamiestalojen huoneet ei tunnetustikaan mitään maatamullistavan suuria ole,
niin yllättävän paljon niihin mahtuu kun vain hieman tiivistää
ja ihan hyvin vielä juoksentelemaankin mahtuu ;)


Rentoa heinäkuuta kaikille <3


2 kommenttia: