Powered By Blogger

maanantai 14. joulukuuta 2015

Joulusiivoista maalaamiseen


Ei ole ensimmäinen kerta, eikä varmasti viimeinenkään,
kun joulusiivoni muuttuvatkin lopulta joko entisöimiseksi,
tuunaamiseksi, tapetoimiseksi tai jotain sinne päin.

Tällä kertaa aloitin tekemään joulusiivoja leikkihuoneessa,
joka päättyikin sitten siihen, että huomasin maalaavani huoneessa olevaa vanhaa kaappia.

Eikä siinä sitten mitään, tulipahan tehtyä sekin siivo perinpohjaisesti,
sillä onhan tuo kaapin maalaus ollut "to do" listalla jo pidemmän aikaa.



Tässäpä siis kaappi ennen:



Ja tältä se näyttää nyt:


Nyt iso kaappi sekä rauhoittaa, että raikastaa huoneen yleisilmettä.




Kuvassa näkyy myöskin ihana aarteeni; pikkuruinen kelkka jota metsästin pitkään (!)
ja joka sai myöskin kokea muodonmuutoksen heti meille muuttaessa:

ennen...

ja nyt.




Saapa nähdä, mihin joulusiivoni huomenna johtaa! :)